Klikkaa tästä aloitussivulle
Etusivu Ohjelmisto Kesäteatteri Nuorisoteatteri Teatteria ja toimintaa Yhdistys (Jäsenille)

Matti Kuikkaniemi - Paul Anka: MISTÄ RAKKAUS ALKAA - musiikkikomedia Söderkullan kesäteatterissa 2008.

Martti lipittää viimeisillä penneillään keskikaljaa Lissun baarissa. Martin toiveet tuottoisista töistä ovat haihtuneet petettyjen lupausten myötä ja tyttöystävä parempaa toimeentuloa odotellessa on heittänyt Martin ulkoruokintaan. Pientä päivänpaistetta risukasaan tuo kuitenkin odottamaton perintö. Martille ennestään tuntematon sukulainen jättää perinnöksi pahoin rapistuneessa puutalossa olevan pienen kaksion. Puutalossa on useita huoneistoja, ulkovessa ja kaivo pihalla. Asukkaat ovat veneen alta ja pulijengistä pelastettuja eksentrikkoja, joiden elämänmenoon Martti sujuvasti sopeutuu.

Asukkaiden normaalia arkirauhaa tulee horjuttamaan toinenkin perijä - Marjo, jonka ahne aviomies haluaa pistää asukkaat pihalle, talon katepillarilla kasaan ja rahastaa arvokkaan tontin. Alkaa taistelu talovanhuksen säilyttämisen puolesta. Marjoa alkaa hirvittää aviomiehensä sieluttomuus ja vähäiset rakkaudenrippeet aviomiestä kohtaan hiipuvat asioiden edetessä. Varsinkin kun talon ja asukkaiden puolesta taisteleva Martti osoittautuu uhrautuvaksi - ihmisyyttä ja ystävyyttä kunnioittavaksi - lähes suoraselkäiseksi mieheksi.

Mutta ei tämä tarina olisi kertomisen arvoinen, ellei väärinkäsitykset, sattuman oikut ja muut ennalta odottamattomat tapahtumat sotkisi loistavia talonpelastussuunnitelmia. Juuri kun resuisten asukkaiden pitäisi vakuuttaa poliitikot ja päättäjät asiansa oikeellisuudesta, sekoittuu limonaadibooli vahingossa pirtubooliin ja siitähän se riemu sitten syntyy ja monta asiaa, niin talon, kuin ihmissuhteiden kannalta vääntyy pahalle mutkalle. Että kuinka niistä sitten selvitään? Voisi sanoa, että huvittavalla, ellei jopa naurettavalla tavalla.

Ja kaiken tämän ilon lomassa laulu raikaa. Musiikillinen anti koostuu Paul Ankan loistavista ikivihreistä. Näytelmässä on yhteensä 15 laulu- ja musiikkinumeroa.

OHJELMISTO

Mistä rakkaus alkaa


Pari sanaa näytelmästä
 

Näytännöt - Liput - Hinnat
 

Työryhmä - näyttelijät
 

Väliaika ja tarjoilu
 

Kesäteatterin sijainti
 

Sateella
 

Terassiravintola
 
Etelä-Sipoon Nuorisoseura ry    s-posti: posti(at)sipoonteatteri.net    Päivitetty 22.5.2008